![]() |
| Hähhähhää, meizi osaa. |
tiistai 26. maaliskuuta 2013
Tuunari
Luulin hetken aikaa, että kesä on ovella. Ostin kätevät mintunvihreät kesätennaritkin (oikeastihan se raha olisi pitänyt käyttää lenkkeilykenkiin) kävelyjä varten. Viidentoista asteen pakkasaamujen myötä palasin kiltisti kalsarilaatikolle. Siellä odotti ylläri, pikkukoo oli nimittäin ollut sitä mieltä, että mun tyylin tulisi olla vähän enemmän punk ja vähemmän mummo. Nyt on sit enää yhdet ehjät pitkikset, lopuissa on isoja reikiä enemmän kuin kaksi. Valitettavasti en tähän nyt postaa kuvamateriaalia pöksyistä, ennemmin tästä ketkusta katseesta. Eihän sille voinut suuttua.
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Chillailupaikka
Koirapuistoon!
Käytiin Konstin kanssa ensimmäistä kertaa koirapuistossa. Päädyin Linnunlaulun pikkukoirille tarkoitettuun puistoon, vaikka tässä lähempänäkin olisi koirapuisto. Linnunlaulu on kivalla paikalla ja ajattelin, että pienten koirien puolella voisi olla Konstin kokoluokalle vähän turvallisempaa seuraa.
Leikit meni niin ja näin, puistossa oli Konstin lisäksi vain yksi koira - vähän Konstia isompi, jota pentu taisi ärsyttää aika paljon. Konsti-kovapää ei kuitenkaan siitä ottanut nokkiinsa, vaan koitti roikkua kiinni kaikissa sopivissa käänteissä. Paitsi silloin, kun ei hakenut vauhtia omistajan jalkojen takaa. Mietin etukäteen, että mistä puhuisin muiden ihmisten kanssa puistossa - no puhuttiin siitä, miten mun pentu vaikuttaa tyhmänrohkealta. Oltiin puistossa tasan sen aikaa, mitä Konsti itse halusi ja lähdettiin heti pois, kun suunta oli kohti porttia. Ihan ok kokemus, jäin miettimään kuitenkin, että olisiko isompien koirien kanssa parempi opetella koirakieltä. Miskan kanssa Konsti toimi eri tavalla, nyt touhu oli aika uhmakasta. Joku hermoheikko terrieri voi olla Konstille melkoinen iso ylläri jossain vaiheessa.. pitää varmaan tsekata toi lähempi puistokin jossain vaiheessa.
Nyt sohvalla KUORSAA väsynyt pikkukoira.

lauantai 9. maaliskuuta 2013
Kuvia
Konsti se kasvaa porskuttaa. Pikku hauvavauva alkaa näyttää enemmän koiralta, katsoin tänään, että kuono on jotenkin pidentynyt. Uusi taito on pehmolelujen tyhjennys, nyt on vanua kaikkialla. Ja sisäsiisteys tuntuu etenevän, viikkoon ei ole tullut kakkaa enää sisälle - tämän uuden konstin otan ilolla vastaan. Tässä pari kuvaa Konstin viikosta:
![]() |
| Kumpi lelu ois kivempi... |
![]() |
| Good morning! |
![]() |
| Päikkärit, hah! |
![]() |
| No pikkutirsat voidaan ottaa |
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
Kiireitä
Töissä on ollut kiirettä ja se on heijastunut Konstinkin arkeen. Päivän nukkunutta pikkukoiraa tervehtii ovella puhkiväsynyt ihmisraato. Ollaan kuitenkin käyty kävelyillä ja harjoiteltu merkkiääntä. Pentukurssilla saatiin tosi hyvää palautetta, ohjaaja kehui Konstin seuraamista yhdeksi parhaista, mitä on nähnyt. Konsti on oppinut uuden tempun nimeltä "peukku", jossa namin saa tökkäämällä kirsulla peukaloon. Hyödyllistä ei ehkä, mutta hauskaa. Ja mainiointa oli, että tempun opetti Konstin lempikaveri Outi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)