Vuonna 2005 aloin ensimmäisen kerran vakavasti harkita koiran ottamista. Selvitin koirakirjoista erilaisia kaupunkiolosuhteisiin sopivia rotuja, mitä koiran kanssa on syytä ottaa huomioon ja mitä kaikkea sen kanssa voi harrastaa. Koira jäi kuitenkin silloin ottamatta. Valmistuin yliopistosta, tuli ero pitkästä suhteesta ja muutin yksiöön, jonka vuokrasopimuksessa kiellettiin eläimet ehdottomasti.
Keväällä 2009 muutin ensimmäistä kertaa vuokra-asuntoon, jonka omistajien kanssa sain neuvoteltua luvan koiralle. Silloinen asuinkumppanini ei kuitenkaan ollut erityisen innoissaan koirasta ja jouduin miettimään, mitä se käytännössä tarkoittaa, jos kahden kotitaloudessa vain toinen ottaa vastuun eläimestä. Muutin kuitenkin jo samana syksynä väliaikaisesti Tampereelle, joten koiranhankintaa piti lykätä.
Seuraava keväänä asuin yksin Helsingissä ja pääosa nettisurffailuistani kohdistui erilaisten löytökoirien sivustoille. Olisin saanutkin Espanjasta kaksi koiraa, mutta en halunnut niitä, koska mielestäni yhdistys olisi antanut ne minulle turhan kevyesti. Lisäksi koirat olivat lyhytkuonoisia tylppänokkia, joita vastustan mm. hengitysvaikeuksien vuoksi. Vaikka kyse oli löytökoirista, en halunnut itselleni ottaa sellaisia. Turhamaista, mutta ajatus niiden lenkkeilyttämisestä ei innostanut.
Tutustuin samana keväänä Sannaan ja Miska-koiraan, pinseriin, josta tuli tiivis osa elämääni seuraavien vuosien ajaksi. Miska on mahtava esimerkki siitä, mitä pitkäjänteinen koulutus ja luottamukseen perustuva suhde omistajaan saavat aikaan. Asuin Miskan kanssa 1,5 vuotta ja opin kaikenlaista koiranomistajan arjesta: suoraan kotiin töistä, muista ostaa ruokaa, uutenavuotena ei bailata, vesisade on haaste, pimeys on haaste. Samalla opin kuitenkin myös kaikkein tärkeimmät: läheisyys on ihanaa, temppuilu on kivaa, metsässä on kivaa, ulkoilu tekee hyvää, säännöllisyys tekee hyvää.
Muutin omaan asuntoon kuukausi sitten ja tajusin välittömästi, että elämä ilman koiraa on todella tyhjää. Laskin harkinneeni koiranhankintaa seitsemän vuotta ja harjoitelleeni elämistä koiran kanssa 2,5 vuotta, yhteenlaskun tuloksena otin yhteyttä kenneliin. Viikko sitten kävin katsomassa pientä pentua, jonka kasvattaja lähetti minut vielä kerran kotiin harkitsemaan. Harkitsin kaksi päivää ja ilmoitin olevani valmis. Harkinta-aika on päättynyt, Musti tulee taloon. Jes.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti