Musti tuli kotiin ja sai uuden nimen

Tänään oli vihdoin se kummallinen ja odotettu päivä, kun sain hakea koiranpennun kotiin. Vaikka olin koko joulukuun miettinyt mitä kaikkea koiranpentua varten pitäisi kotona tehdä, sain lopulta lähinnä levitettyä muutaman sanomalehden palasen lattialle. Olin toki ennen joulua siivonnut asunnosta pikkutavarat lattioilta ja nostanut arvokkaita asioita pennun ulottumattomiin. Silti aamulla tuntui, etten ole mitenkään valmistautunut pennun saapumiseen. Mielessä kävi myös ajatus, että onkohan tämä nyt erityisen järkevää..

Menomatkalla jännitti aika paljon, mutta samalla koko asia tuntui tosi epätodelliselta. Oikeastaan vasta, kun näin pennut kasvattajan luona Inkoossa, tajusin, että tosiaan - yksi noista lähtee mun mukaan. Olin viikkoa aiemmin valinnut oman pentuni ja siellä se lyllersi muiden perässä pureskelemaan vieraiden varpaita. Juotiin ihan rauhassa kahvia, käytiin sopimukset läpi ja kun kasvattaja kysyi fiiliksiä, osasin vastata ainoastaan, että aika hämmentyneet. Lopulta lähdettiin paluumatkalle, pennun alkumatka meni hyöriessä ja pyöriessä, takin naruja ja turvavyötä pureksiessa, kunnes sit tuli väsy ja silmät aukesivat seuraavan kerran vasta Hakaniemessä.

Nyt ollaan oltu kotona ja mustista on tullut Konsti. Aluksi Konstia hirvitti ihan kaikki. Vaikka nälkä kurni kovasti, niin ruokaa uskalsi syödä vain hetken kerrallaan ja sit piti päästä syliin. Pikkuhiljaa meno kuitenkin reipastuu, kumisammakko on lempilelu ja jo muutama vaativa (tanskalais-ruotsalaisille pihakoirille tyypillinen?) narina on jo kuultu. Tästä se lähtee.